perjantai 30. toukokuuta 2014

Tapaus Wilhelmiina Halme, osa 1 – Julkisen terveydenhuollon systemaattinen epäonnistuminen vakavan selkäperäisen halvaantumisen hoidossa 2008 ja vakavien niskaperäisten halvausoireiden hoidossa 2014



Kuva: Teemu Mynttinen


Tämä on kertomus suositun mikkeliläisen sisustusbloggari Wilhelmiina Halmeen taistelusta erilaisten terveysongelmiensa ja huonosti toimivan Mikkelin julkisen terveydenhuollon kanssa.



TIIVISTELMÄ

Vuonna 2008 Wilhelmiina oli huippukuntoinen, 13 vuotta fitnessiä harjoitellut, sisustusliikkeessä työskentelevä visualisti ja myynninedistäjä. Uudessa kodissa odottivat kaksi lasta ja aviomies. Yhtäkkiä kuitenkin välilevy alaselästä petti ja Wilhelmiina joutui sairaalaan. Julkisen terveydenhuollon hitaan toiminnan vuoksi Wilhelmiina halvaantui vyötäröstä alaspäin ja joutui pyörätuoliin. Wilhelmiinalle jäivät myös jatkuvat ja ajoittain sietämättömän voimakkaat neuropaattiset hermokivut, joiden pitäminen siedettävinä vaatii vahvan, useasta opiaatista koostuvan lääkecocktailin.

Seuraavat kaksi vuotta Wilhelmiina teki sitkeästi töitä ja kuntoutti itsensä uuden sisustusblogiharrastuksensa innoittamana jonkinlaiseen kävelykuntoon. Pyörätuoli vaihtui kävelykeppeihin. Anestesialääkärin kanssa oli myös suunniteltu neurostimulaattorin eli "kipustimun" asentamista selkäytimeen sietämättömien kipujen hillitsemiseksi ja kipulääkityksen vähentämiseksi.

Jouluna 2013 seurasi kuitenkin uusi takaisku. Ollessaan perhelomalla Rukan hiihtokeskuksessa Wilhelmiina kaadettiin hiihtokeskuksen ravintolassa ja hän löi päänsä pöytään. Seurauksena tajuttomuus, aivovamma, kaularangan sirpalemurtuma ja kahden tunnin puhekyvyttömyys. Wilhelmiina kiidätettiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. Sairaalan neurokirurgi tutki Wilhelmiinan alustavasti ja suositteli lisätutkimuksia ja tarvittaessa leikkaushoitoa kotipaikkakunnalla.

Kotiseudulleen Mikkelin keskussairaalaan ambulanssilla matkannut edelleen sekavassa tilassa ollut Wilhelmiina sai Mikkelissä kuitenkin tylyn vastaanoton. Päivystävän lääkärin mielestä leikkausta ei tarvittu eikä tutkimuksiakaan, joten potilaan vaatimuksesta pakollinen tutkimus vastentahtoisesti tehtiin ja Wilhelmiina lähetettiin kotiin. Oireiden myöhemmin pahennuttua Wilhelmiina haki useita kertoja apua päivystyksestä, josta hänet aina käännytettiin hoitoa antamatta ja tutkimatta kotiin.

Vasta kolmannella kerralla päivystyksessä yksityisen lääkärin lähetteen avulla - ja kun Wilhelmiinan ex-aviomies oli mukana ja huusi ”pää punaisena” lääkäreille - alkoi tapahtua. Asia tutkittiin uudelleen ja kiireellinen leikkaustarve todettiin. Lääkäri myönsi tehneensä pahan virheen ja pahoitteli asiaa. Pelkona on nyt, että osa kaularangan hermovaurioista on jo saattanut muuttua pysyviksi. Wilhelmiina odottelee edelleen ”kiireellistä” leikkausta, mutta nyt on jo sovittu, että jos tilanne äkkiä huononee tai kivut käyvät vahvasta lääkityksestä huolimatta sietämättömiksi Wilhelmiina leikataan päivystyksessä välittömästi.

Viimeisin ikävä käänne Wilhelmiinan tarinassa on, että Mikkelin keskussairaalan fysiatri oli onnistunut unohtamaan lähetteen tekemisen. Lähetteen, jolla Wilhelmiina olisi määrätty ”kiireelliseen” MRI-kuvaan ja kaularankaleikkaukseen. Lähes KUUSI KUUKAUTTA akuutin kaularankavamman saamisen jälkeen ”kiireellinen” leikkaus antaa edelleen odottaa itseään, vaikka Wilhelmiina on jatkuvasti vakavassa halvaantumisvaarassa. Kuopion neurokirurgian konsultaation perusteella jopa NELIRAAJAHALVAUS uhkaa Wilhelmiinaa, jos jotain sattuu ennen leikkausta tai irrallinen luunpala aiheuttaa ongelmia.

Miksi julkinen terveydenhuolto epäonnistuu systemaattisesti näin vakavissa tapauksissa? Ja miten tämä kaikki oikein tapahtui?

Huomionarvoista on myöskin se, että Wilhelmiina ei ole tähän päivään mennessä saanut mitään kuntoutusta vammoihinsa. Kotikuntoutushakemuskin aikanaan evättiin. Kuntoutusta tarvitseva jätetään täysin kuntouttamatta?





POTILAAN ”LOPPUSALDO” eli epäonnistuneen hoidon tulokset

Vuonna 2008 tehty vakava hoitovirhe eli akuutin alaselän välilevyn pullistuman hidas hoito aiheutti Wilhelmiinan halvaantumisen, jonka seurauksena hän joutui vuosiksi pyörätuolipotilaaksi ja kärsii loppuelämänsä pysyvistä kovista neuropaattisista hermokivuista. Lisäksi hän joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Tämä kaikki olisi ollut vältettävissä, jos Wilhelmiina olisi hoidettu oikein ja viivyttelemättä. Olisiko oikean hoidon tarjoaminen kuitenkin ollut paitsi inhimillisempi niin myös paljon halvempi ratkaisu yhteiskunnalle?

Jouluna 2013 Wilhelmiina saa vakavan kaularankavamman, aivovamman ja selviä halvausoireita käsiin ja jalkoihin, mutta Oulun yliopistollisen keskussairaalan neurokirurgin suosituksista huolimatta Wilhelmiinaa ei Mikkelissä hoideta. Toukokuussa 2014 Wilhelmiinaa ei edelleenkään ole leikattu, vaikka akuutti leikkaustarve on myönnetty jo Mikkelin keskussairaalassakin. Tutkimukset aloitettiin vakavalla mielellä vasta kuukausia onnettomuuden jälkeen. Tämänkin jälkeen lähete leikkaukseen unohdettiin vielä tehdä ja vakavassa halvaantumisvaarassa olevan Wilhelmiinan odotusaika pitenee turhaan viikoilla tai kuukausilla. Kaikki viivyttely tekee entistä todennäköisemmäksi kovien neuropaattisten kipujen kroonistumisen myös kaularangan osalta halvaantumismahdollisuuksista puhumattakaan.

Aivovammaakin alettiin tutkimaan vasta kuukausia jälkikäteen potilaan omasta aloitteesta. Miten tällaista voi näinkin kriittisissä tapauksissa edes tapahtua?



Kuva: Wilhelmiina Halme



KOKO TARINA

Kolari, välilevyn pullistuma ja selkäleikkaus 2008

Joulukuussa 2008 Wilhelmiina joutuu pieneen kolariin, kun autolla ajaessa jalat eivät yhtäkkiä enää suostukaan toimimaan eikä Wilhelmiina pysty painamaan jarrua. Kolarin jälkeen Wilhelmiinan jalat ovat edelleen voimattomat, mutta Wilhelmiina pystyy itse ajamaan terveyskeskukseen ja kävelemään sisälle. Terveyskeskuslääkäri on kuitenkin sitä mieltä, että Wilhelmiina on ”terve kuin pukki”. Hänen mielestään mikään ei viittaa välilevyn pullistumaan eivätkä oireet viittaa mihinkään muuhunkaan ongelmaan. Hänen mukaansa fyysisesti huippukuntoisessa, 160-senttisessä ja 49-kiloisessa Wilhelmiinassa ei voi olla mitään vikaa.

Viikkoa myöhemmin Wilhelmiinalla on kuitenkin aamulla heikko ja voimaton olo, eikä hänen ole helppo päästä ylös sängystä. Työpaikalla hän romahtaa lattialle ja työtovereiden kehotuksesta lähtee kesken työpäivän terveyskeskuksen päivystykseen. Terveyskeskuksessa Wilhelmiinan ottaa vastaan päivystävä kirurgi, joka tutkii Wilhelmiinan ja tutkii mm. lantionseudun lihaksiston kunnon. Lihaksisto on jo veltto, mutta päivystävä lääkäri tyytyy siirtämään Wilhelmiinan kirurgian osastolle odottamaan lannerangan MRI-kuvausta vahvasti kipulääkittynä.

Wilhelmiina joutuu jäämään osastolle yöksi odottamaan kuvausta, jota ei sinä päivänä enää ehditä tekemään. Klo 18:n maissa Wilhelmiina menee omatoimisesti suihkuun, mutta sieltä tullessaan romahtaa hirvittävien kipujen myötä lattialle. Alaraajojen tunto on hävinnyt, eikä Wilhelmiina pysty enää hallitsemaan rakkoaan eikä suoltaan. Wilhelmiina on halvaantunut lantiosta alaspäin, mutta leikkausta ei enää sinä päivänä voida tehdä.

Päivystävä kirurgi vaihtuu illalla klo 23, ja uusi päivystäjä ymmärtää tilanteen nopeasti. Wilhelmiinan kivut ovat hirvittäviä vahvasta kipulääkityksestä huolimatta, ja päivystävä kirurgi toteaa järkyttyneenä, että ”tekisi mitä vain” helpottaakseen Wilhelmiinan oloa. Mitään ei kuitenkaan voida tehdä ennen aamua ja Wilhelmiina joutuu koko yön taistelemaan sietämättömien kipujen kanssa. Järjen lähtö on lähellä, vaikka kipulääkitystä annetaan jatkuvasti. Jälkikäteen Wilhelmiina kuvailee näiden kipujen olleen kymmenkertaisia verrattuina synnytyskipuihin.

Seuraavana päivänä Wilhelmiina leikataan cauda equina –potilaana. Leikkauskertomuksesta selviää, että presakraalivälin välilevy on revennyt ja leikkauksen aikana ”vanhaa” välilevymassaa pursuaa edelleen ulos. Hapan välilevyneste on painanut sekä selkäydintä että vasenta hermojuurta.

Myöhemmin Wilhelmiinan hoitoonsa ja huomaansa ottanut empaattinen Mikkelin kipupolin anestesialääkäri toteaa, että päivystävän kirurgin olisi pitänyt lähettää Wilhelmiina välittömästi Kuopioon päivystysleikkaukseen. Normaali käytäntö on, että Wilhelmiinan tavoin oireileva potilas on kuvattava ja leikattava 6 tunnin kuluessa.

Leikkauksen viivästyminen johti Wilhelmiinan tapauksessa kävelykyvyn menetykseen ja aiheutti pysyvät neuropaattiset hermokivut, kun hapan välilevyneste pääsi polttamaan selkäydintä ja hermojuurta yhden ylimääräisen vuorokauden.


Kuntoutuminen halvaantumisesta

Wilhelmiina pääsee kuntoutussairaala Kyyhkylästä jouluksi kotiin, mutta vain joutuakseen sietämättömien kipujen vuoksi takaisin sairaalaan. Joulun hän viettää kipupumppuun kytkettynä. Päivystävä lääkäri konsultoi hälyttävän tilanteen vuoksi anestesialääkäriä, joka ymmärtää heti tilanteen ja alkaa hoitaa Wilhelmiinan kipuja. Tällä kertaa Wilhelmiina saa kotioloihinkin riittävän vahvan kipulääkecocktailin.

Seuraavat kaksi vuotta Wilhelmiina tekee sitkeästi töitä ja kuntouttaa itsensä uuden sisustusblogiharrastuksensa innoittamana jonkinlaiseen kävelykuntoon. Pyörätuoli vaihtuu kävelykeppeihin. Tämänkin Wilhelmiina joutuu tekemään omin voimin, sillä Mikkelin keskussairaala evää hänen kotikuntoutushakemuksensa, jota on suositellut myös Wilhelmiinan kipuja hoitava anestesialääkäri. Myöhemmin Mikkelin kuntoutusosaston ylilääkäri pitää kotikuntoutushakemuksen epäämistä pöyristyttävänä temppuna eikä ole uskoa korviaan, kun saa kuulla itse tehneensä kyseisen päätöksen.

Anestesialääkärin kanssa on myös suunniteltu neurostimulaattorin eli "kipupumpun" asentamista Wilhelmiinan selkäytimeen sietämättömien kipujen hillitsemiseksi ja kipulääkityksen vähentämiseksi. Leikkausta on suunniteltu vuoden 2014 alkuun.



Väkivaltainen kaatumistapaturma, kaularankavamma ja hoitamatta jättäminen 2014

Vuoden 2013 jouluna perhelomaa pohjoisessa Rukalla viettänyt Wilhelmiina kaadetaan ravintolassa siten, että hän lyö päänsä pöytään ja menettää tajuntansa. Ensihoitajat yrittävät herätellä Wilhelmiinaa, joka herää vasta ”rintaiskuun”. Ouluun ambulanssilla viety Wilhelmiina on täysin sekavassa tilassa eikä pysty kahteen tuntiin muodostamaan puhetta, koska aivot eivät tottele. Vamman jälkeinen tajuttomuus ja erityisesti puhekyvyttömyys viittaavat yleensä molemmat jonkinasteiseen aivovammaan.

Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa neurokirurgi ja neurologi tutkivat Wilhelmiinan ja otattavat TT-kuvat kaularangasta. TT-kuvissa paljastuu kaularangan sirpalemurtuma. Niska tuetaan pehmeällä kaulurilla lisävaurioiden ehkäisemiseksi. Voimakkaasta päänsärystä, niskakivuista, pahoinvoinnista ja sekavuudesta kärsivä vahvasti lääkitty Wilhelmiina lähetetään ambulanssikyydillä kotikaupunkiinsa Mikkeliin hoidettavaksi.

Neurokirurgin kirjoittamassa lähetteessä sanotaan, että Mikkelin jatkohoidossa Wilhelmiinasta pitäisi kolmen viikon kuluttua ottaa kaularangasta natiiviröntgen ja siitä kolmen viikon kuluttua kaularangan taivutuskuvat, mikäli mahdollista. Lisäksi neurokirurgi toteaa lähetteessään, että mikäli herää epäily kaularangan instabiliteetista, on kaularangasta otettava MRI- eli magneettikuvat. Neurokirurgi evästää vielä Wilhelmiinaa lopuksi, että ”huolehdi, että nämä tutkimukset siellä tehdään”.



Kuvateksti: Oulussa diagnooseina commotio cerebri eli aivotärähdys/lievä aivovamma, niskan retkahdusvamma ja kaularangan murtuma C5-tasolla.


Mikkelissä yhä sekavassa tilassa olevaa Wilhelmiinaa odottaa tyly vastaanotto. Lääkärit eivät näe tarvetta jatkohoidolle, vaikka Oulun neurokirurgi on sitä suositellut ja potilaalla on jo sormissaan kipuja, puutumista ja voimattomuutta eli klassisia halvausoireita. Wilhelmiina kuitenkin tutkitaan, kun hän sitä vaatii ja hänen kaularangastaan otetaan suositellut MRI-kuvat. Päivystävä lääkäri toteaa, että MRI-kuvissa ”ei nähty mitään uutta” ja päättää kotiuttaa vahvasti sekavan Wilhelmiinan hoitajien vastustuksesta ja jo Oulussa diagnosoidusta kaularangan murtumasta huolimatta. Wilhelmiinalle annetaan kotimatkalle pehmeä kauluri kolmeksi viikoksi, ja lääkäri sanoo vielä hyvästiksi, että ”voit lähteä kotiin, pärjäät kyllä”. Aivovamman mahdollisuuttakaan ei millään lailla tutkita.

Wilhelmiinalle on varattu kolmen viikon päähän Oulun neurokirurgin suosittelemat ajat röntgenkuvauksiin ja kontrolliaika lääkärille, mutta Mikkelin keskussairaalassa Wilhelmiinaa odottaakin yllätys. Wilhelmiinan tietämättä joku hänelle tuntematon kirurgian poliklinikan ylilääkäri on peruuttanut nämä kuvaukset ja kirurgin kontrolliajan ”tarpeettomina”. Wilhelmiinaa ei tutkita eikä hoideta.

Helmikuun viimeisellä viikolla lauantaiaamuna Wilhelmiina herää massiviseen niska- ja käsikipuun. Myös tunto on kadonnut vyötäröstä alaspäin, niskaa viiltää eikä pää käänny. Niska-foorumin vertaistuki kehottaa Wilhelmiinaa lähtemään kiireesti päivystykseen ja kertoo, että kaularankavamma voi aiheuttaa sekä käsien että jalkojen puutumisen ja jopa täydellisen halvaantumisen. Tilanne vähän rauhoittuu, mutta muutaman päivän sinnittelyn jälkeen Wilhelmiina joutuu hakemaan apua päivystyksestä.

Päivystyksessä häntä ei kuitenkaan hoideta, viisi tuntia päivystyksen lattialla odotettuaan päivystävää kirurgia ja muiden potilaiden kauhistellessa tilannetta Wilhelmiina joutuu lähtemään tyhjin käsin pois. Muut potilaat pyytävät jo sairaanhoitajaa antamaan Wilhelmiinalle ”vaikka morfiinia” Wilhelmiinan kouristellessa lattialla sietämättömien kipujen kanssa, mutta sairaanhoitaja ei ilman päivystävän kirurgin lupaa voi antaa minkäänlaista lääkitystä. Sairaanhoitaja lupaa päivystävän kirurgin ilmaantuvan pian paikalle, mutta tämä ei vaivaudu viiteen tuntiin tulemaan Wilhelmiinaa edes katsomaan. Klo 21 jälkeen illalla viiden tunnin odotuksen jälkeen Wilhelmiina päättää luovuttaa ja lähtee viiden tunnin turhan odotuksen jälkeen ilman kipulääkitystä tai muutakaan apua takaisin kotiin kipuineen.


 Wilhelmiinan poistuttua päivystyksestä päivystävä lääkäri kirjoittaa lakonisesti epikriisiin seuraavaa:
Kuvateksti: ”Potilas poistunut päivystysalueelta. Allekirjoittanut ei ole tavannut potilasta. – Erikoistuva lääkäri Partio, Nikke”



(Edellä mainittuun episodiin liittyen näytämme Wilhelmiinan tarinan seuraavassa osassa kipuvideon tuolta päivältä, jossa näkyy minkälaisten kipujen vallassa Wilhelmiina on päivystyksessä kärvistellyt viisi tuntia minkäänlaista apua saamatta.)


Seuraavana päivänä terveyskeskukseen ei saa kiireellistä aikaa, mutta Wilhelmiina saa ajan yksityiselle lääkärille. Yksityinen lääkäri kirjoittaa kiireellisen lähetteen keskussairaalaan ja sanoo, että niskassa välilevyn pullistuma painaa vasenta hermojuurta ja Wilhelmiina on saatava kiireellisesti MRI-kuvaukseen ja leikkaukseen keskussairaalaan.

Kolmen päivän päästä Wilhelmiina pääsee yksityisen lääkärin lähetteellä fysiatrian poliklinikalle fysiatrian erikoislääkärin tutkittavaksi. Fysiatri diagnosoi ”akuutin välilevyn pullistuman” eli diskusprolapsin kaularangassa, joka tekee vasemman käden voimattomaksi. Tällä käynnillä Wilhelmiinalle selviää myös, että ensimmäisissä Mikkelissä otetuissa MRI-kuvissa on jo paljastunut välilevyn pullistuma. MRI-kuvat tutkineen röntgenlääkärin lausunnossa lukee, että ”C5-C6-nikamavälin vasenvoittoinen diskusprolapsi kaventaa juuriaukon tyveä”. Oulun TT-kuvissa ei tällaista vielä ollut selvinnyt, ja silti Mikkelin päivystävä kirurgi oli lähettänyt Wilhelmiinan kotiin hoitamatta väittäen, ettei kuvissa ”ollut löytynyt mitään uutta”.





Useamman viikon ”kiireelliseen” leikkaukseen kutsua odoteltuaan Wilhelmiinalla on aika Kipupoliklinikan anestesialääkärille kipujen hoitoa ja alaselän neurostimulaattorin kontrollia varten. Siellä käykin yhtäkkiä ilmi, että kiireellistä lähetettä kaularangan MRI-kuvaan ja Kuopion neurokirurgian konsultaatioon ei ole tehty.

Tämän selvittyä Kipupoliklinikan anestesialääkäri soittaa välittömästi fysiatrian osastolle vaatien fysiatria tekemään lähetteet pikaisesti vielä puhelinkeskustelun aikana. Wilhelmiinan tilanteen jatkokontrollointi sovitaan tehtäväksi Kipupoliklinikalla kaularankaleikkauksen jälkeen.

Keskustelussa anestesialääkäri myöntää Wilhelmiinalle, että ”valitettavan usein näkee” sellaista, että kipukroonikon uusia ongelmia ja kipuja eivät lääkärit aina ota tosissaan.

Tämän käänteen jälkeen Wilhelmiina harkitsee myös hakeutumista yksityisesti Ortoniin niskaleikkaukseen.

Tällä hetkellä Wilhelmiina odottelee edelleen aikaa ”kiireelliseen” leikkaukseen. Nyt on kuitenkin jo sovittu, että tarvittaessa Wilhelmiina voi soittaa ambulanssin ja pääsee päivystyksenä nopeasti leikkaukseen, jos tilanne äkkiä pahenee. Pelkona kuitenkin on, että hermovauriot saattavat olla jo pysyviä.

Huomionarvoista on myöskin se, että Wilhelmiina ei ole tähän päivään mennessä saanut mitään kuntoutusta vammoihinsa. Kotikuntoutushakemuskin aikanaan evättiin. Kuntoutusta tarvitseva jätetään täysin kuntouttamatta?


ERITYISET KIITOKSET

Haluan esittää suuret kiitokset Mikkelin Kipupoliklinikalle jo vuosia jatkuneesta hyvästä yhteistyöstä, jota ilman en olisi millään pärjännyt näiden kipujen kanssa!

Lisäksi erityiset kiitokset eräälle anestesialääkärille Jyväskylään, jonka apu on myös ollut erityisen merkittävää, jopa korvaamatonta!

KIITOKSIA KOVASTI!






Wilhelmiinan tarinan seuraavan osan eli osan 2 voit lukea täältä!

Lue lisää Wilhelmiinasta:

- Viikkolehti Anna nro 12, 20.3. 2014, "On päiviä, jolloin kipu pitää sängyssä"
- Iltasanomien Sunnuntai-liite 15.-16.3. 2014, "Lannistumaton bloggaaja"
- Käsityökirja "Kaikki kaunis on käsin tehty", Wilhelmiina Halme 2014
- Huippusuosittu sisustusblogi "Wilhelmiina´s Home", www.wilhelmiinashome.com




(Tämän artikkelin on kirjoittanut 25.5. 2014 työryhmä nimimerkki DirtyDeeds ja Wilhelmiina Halme)
Älä sairastu vakavasti!: Esikatselu "Wilhelmiinan Signeeraus"

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Vakuutusyhtiön mielestä yksi paperilääkäri on pätevämpi kuin nippu huippuluokan erikoislääkäreitä...

Kuva: DirtyDeeds


(Tämä artikkeli on YLE:n omaisuutta. Se julkaistaan tässä kokonaisuudessaan uudelleen YLE:n luvalla. Kiitos, YLE!)
(Alkuperäisen artikkelin löydät täältä.)



TIIVISTELMÄ

Iso osa liikenteessä vammautuneista joutuu taistelemaan vakuutusyhtiöiden kanssa korvauksista, sillä vaikeita oireita aiheuttavat aivo- ja niskavammat eivät aina näy kuvissa. Keskivaikeissa ja vaikeissa vammoissa vakuutusyhtiöille on myös osoitettava, että potilaan oireet johtuvat tapaturmasta.

TYKSin neurologian ja neurotraumatologian dosentti, ylilääkäri Olli Tenovuo on ollut pitkälle toistasataa kertaa todistajana oikeuteen edenneissä riitajutuissa. Hän kritisoi sitä, että suomalainen yhteiskunta on arvottanut liikenneonnettomuudessa vammautumisen eri tavalla korvattavaksi kuin sairastumisen. Lisäksi näyttötaakka oikeudessa on potilaalla itsellään.


Mistä on kyse?
  • Vakuutusyhtiö vaatii yleensä tapaturmaisesta aivo- tai niskavammasta kuvantamislöydöksen korvausten myöntämiseksi
  • Myös oireiden syy-yhteys tapaturmaan on osoitettava hoitavan lääkärin epäillessä keskivaikeaa tai vaikeaa vammaa
  • Ylilääkäri Olli Tenovuon mukaan vakavat tapaturmaiset aivo- ja niskavammat eivät aina näy esim. magneettikuvauksessa
  • Erikoislääkärin lausunto ei riitä korvausten myöntämisperusteeksi


KOKO TARINA


Ylilääkäri Olli Tenovuo kirjoittaa vuosittain satoja lausuntoja aivo- ja niskavammaisista potilaistaan vakuutusyhtiöille. Hän sanoo, että noin kymmenessä prosentissa tapauksista vakuutusyhtiö kiistää täysin potilaan työkyvyttömyyden. Lääkärit ovat huomanneet, että eri vakuutusyhtiöiden välillä on eroja: joidenkin kanssa yhteistyö on helpompaa kuin toisten.

Päätöksiin vaikuttaa paljon vakuutusyhtiön ylilääkärin politiikka, Tenovuo toteaa.

Vakuutusyhtiöt vaativat pääsääntöisesti todisteita vamman olemassaolosta korvausten myöntämiseksi. Todiste tarkoittaa esimerkiksi magneettikuvauksessa tehtyä kuvantamislöydöstä.

On paljon vammoja, joita ei voida osoittaa edes magneettikuvauksessa, koska laitteiden erottelukyky ei riitä mikroskooppisen pienten vaurioiden havaitsemiseen. Niskavammat ovat vielä hankalampia kuin aivovammat, Tenovuo sanoo.

Toinen yleinen perustelu hylkäävälle korvauspäätökselle on se, että työkyvyttömyys ei johdu tapaturmasta. Ongelmallista potilaan kannalta on se, että diagnoosi voi viivästyä.


Osalla oireet pahenevat vasta ajan myötä. Ja jos on paljon vammoja, niin aivo- tai niskavamma voi peittyä näkyvämpien vammojen hoidon alle.


Pelkistä oireista ei makseta


Vakuutusyhtiöt kommentoivat korvauskäytäntöjään yleisellä tasolla. Niiden mukaan päätöksenteko perustuu syy- ja seuraussuhteen harkintaan, joka puolestaan perustuu lakiin ja alan yhteiseen, Käypä hoito -suosituksen mukaiseen oikeuskäytäntöön.

Yleensä riittävän voimakasenerginen vamma aiheuttaa myös kuvantamistutkimuksissa näkyviä löydöksiä, arvioi osastopäällikkö Konstantin Laakkonen Fenniasta.

Syy-yhteys voi Fennian mukaan olla joskus todennäköinen ilman löydöstäkin, jos päähän on tullut voimakas isku, potilas on ollut todistettavasti tajuttomana useita minuutteja ja hänellä on pitkä muistiaukko.

Löydöksen puuttuminen kuitenkin aiheuttaa helposti tulkintaeroja tapauksissa, joissa hoitava lääkäri epäilee keskivaikeaa tai vaikeaa aivovammaa. Silloin vakuutusyhtiö joutuu harkitsemaan, onko potilas pysyvästi työkyvytön vai ei.

Korvauksia ei pääsääntöisesti makseta pelkkien oireiden vuoksi. Oireille tulee voida osoittaa selvä tapaturmaperäinen aiheuttaja.
Konstantin Laakkonen
Korvauksia ei pääsääntöisesti makseta pelkkien oireiden vuoksi. Pysyvää työkyvyttömyyttä arvioitaessa oireille tulee voida osoittaa SELVÄ tapaturmaperäinen aiheuttaja, Laakkonen sanoo.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet erotettava

Lähi-Tapiolasta arvioidaan, että vakuutusyhtiöllä voi olla käytössään hoitavaa lääkäriä laajempi aineisto potilaan muista sairauksista. Päätöksentekoon osallistuu useita asiantuntijoita.

Hoitava lääkäri ei tee päätöksiä potilaansa vakuutusasioista. Korvauksista tai etuuksista päättää vakuutuslaitos. Hoitavan lääkärin tehtävänä on huolehtia potilaansa terveydestä ja laatia tarvittaessa lausunto terveydentilasta, toteaa Lähi-Tapiolan lääketieteellinen johtaja, dosentti Ari Kaukiainen.

Se, että Kela tai työeläkeyhtiö toteaa potilaan työkykyiseksi ja vakuutusyhtiö työkyvyttömäksi, on mahdollista.

Työkykyyn voivat vaikuttaa monet muutkin terveydelliset seikat kuin tapaturma, jonka perusteella korvausta haetaan, Kaukiainen muistuttaa.

Fennian mukaan tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat usein samantyyppisiä oireita kuin tapaturmavammat.

Työkykyyn voivat vaikuttaa monet muutkin terveydelliset seikat seikat kuin tapaturma, jonka perusteella korvausta haetaan.
– Ari Kaukiainen
Aivovammoissa neuropsykologiset vammat pitää kyetä erottamaan muista vastaavia oireita aiheuttavista sairauksista, kuten masennuksesta, Laakkonen sanoo.

Ratkaiseeko raha?

TYKSin neurologian ja neurotraumatologian dosentti, ylilääkäri Olli Tenovuo on ollut pitkälle toistasataa kertaa todistajana oikeuteen edenneissä riitajutuissa. Hän kritisoi sitä, että suomalainen yhteiskunta on arvottanut liikenneonnettomuudessa vammautumisen eri tavalla korvattavaksi kuin sairastumisen. Lisäksi näyttötaakka oikeudessa on potilaalla itsellään.

Joissakin maissa kaikki sairaudet ja vammautumiset korvataan samalla periaatteella. Näille ihmisille on aikamoinen henkinen taakka joutua taistelemaan korvauksista sen lisäksi, että he ovat menettäneet terveytensä.

Sitä, kuinka paljon raha vaikuttaa ratkaisuihin, voi vain arvailla.

On erittäin ongelmallinen asetelma, että liiketaloudellisin perustein toimivat yhtiöt ovat vastuussa lakisääteisesti asioista, jotka ovat erittäin monimutkaisia kuten henkilön terveydentila ja työkyvyttömyyden korvaaminen, Tenovuo sanoo.



(Satu Krautsuk, Yle Kymenlaakso) 

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

KUN MIKÄÄN EI MENNYT NIINKUIN PITI - Viivin tarina


Kuvateksti: Kuva Viivistä kesälomalla joskus vuonna 2006, tässä vaiheessa vielä onnellisen tietämättömänä aivo- ja niskavammastaan


TIIVISTELMÄ Viivin tarinasta

Viivin tarina on surullisen tavallinen suomalaisessa terveydenhuollossa. Viivi joutui vuonna 1999 auton peräänajokolariin matkustajana ja sai onnettomuudessa niskan retkahdusvamman ja vakavan aivovamman. Hänen aivovammansa diagnosoitiin vasta 14 vuotta myöhemmin ja silloinkin Viivin hakeutuessa oma-aloitteisesti vertaistuen - eli saman kokeneiden ihmisten - neuvomana aivovammoihin erikoistuneen neurologin tutkimuksiin. Vaikka Viivi kävi jatkuvasti lääkärissä näiden 14 vuoden aikana, ei yksikään lääkäri epäillyt aivovammaa tai ohjannut Viiviä eteenpäin aivovammoihin perehtyneelle lääkärille.

Miten on mahdollista, ettei yksikään lääkäri 14 vuoden aikana osaa epäillä aivovamman syntyneen kolarissa? Miten on mahdollista, että vammautunut saa apua ja neuvoja lähinnä vain vertaisiltaan, eivätkä lääkärit osaa edes epäillä aivovammaa? Autokolarissa aivovamman syntymismahdollisuudenhan pitäisi olla itsestään selvä kenelle tahansa lääkäriksi kouluttautuneelle. Eivätkö lääkärit välitä vai eivätkö todellakaan osaa - tai halua - ohjata potilasta eteenpäin, jos oma osaaminen ja tietämys ei riitä potilaan vaivojen diagnosointiin ja hoitoon?

Kolarissa saadun niskan retkahdusvamman myötä Viiville on ilmaantunut myös muita hankalia ja vammauttavia vaivoja kuten TOS, lannerangan välilevyn pullistumat ja niskan välilevyn pullistuma. Lääkärit ovat tyypillisesti todenneet Viivin eri vaivoihin vain, että "mitään ei ole tehtävissä", täytyy vain kipulääkitä ja yrittää kestää. Kukaan ei ole ohjannut Viiviä eteenpäin toisen erikoisalan lääkärin tutkimuksiin, vaan niihin Viivin on ollut itse hakeuduttava.

Miten on mahdollista, että potilaan täytyy itse suomalaisessa terveydenhuollossa selvittää tarvitsemansa tutkimukset ja hakeutua sitten oma-aloitteisesti niihin? Miksi suomalaisen lääkärin ammattitaito ei riitä edes potilaan edelleen ohjaukseen oikealle asiantuntijalle? Pahimmassa tapauksessa lääkäri saa vielä potilaan uskomaan, että "mitään ei ole tehtävissä", jolloin potilas ei edes osaa hakeutua tarvitsemaansa hoitoon.

Viivin tarvitsemia tutkimuksia ei yleensä ole suostuttu julkisen terveydenhuollon toimesta määräämään, koska "ne ovat kalliita". Tämän johdosta Viivi on yleensä joutunut hakeutumaan kalliisiin tutkimuksiin yksityisesti ja itse maksaen saadakseen tarvitsemansa tutkimukset ja siten tarvitsemaansa hoitoa. Silloin harvoin, kun julkinen terveydenhuolto on esimerkiksi kalliin magneettikuvauksen suostunut määräämään, on Viivi joutunut esimerkiksi akuutin välilevyn pullistumankin kanssa odottelemaan pelkästään kuvausta 6-7 kk. Tänä aikana hermovaurio ehtii monesti jo kroonistua ja muuttua pysyväksi. Lisäksi välilevynpullistuman tapauksissa myös vakavan halvaantumisen vaara on aina todellinen. Miten tällaisissa akuuteissa ja hälyttävissäkin tapauksissa pelkkä kuvaukseen pääsy voi kestää 6-7 kuukautta?

Miten tällainen toiminta suomalaisessa "huippuluokan" länsimaisessa terveydenhuollossa on edes mahdollista? Tällainen hoitamattomuushan tulee helposti yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi ongelmien kroonistuessa ja ihmisten joutuessa hitaan ja puutteellisen hoidon takia jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, pahimmassa tapauksessa pysyvästi. Miten meidän terveydenhuoltoamme tulisi korjata, jotta tämä tilanne korjaantuisi? Missä vika?

Viivin niskan etuosan scalenius-lihas arpeutui kolarin jälkeen pahasti, koska kyseinen lihas joutui kolarissa turvavyön vahingoittamaksi. Tästä Viiville aiheutuneessa TOS-vaivassa on jopa selvä hengenvaara merkittävän veritulppariskin takia. TOS-vaivaakin alettiin epäillä vasta 2012 ja tällöinkin vasta Viivin hakeuduttua yksityiselle lääkärille käsiensä omituisen värityksen ja verenkiertohäiriöiden vuoksi. Julkinen terveydenhuolto ei asiasta ollut kiinnostunut.

Miten on mahdollista, että tällainen hengenvaarallinenkin tila diagnosoidaan vasta 13 vuotta onnettomuuden jälkeen suomalaisessa terveydenhuollossa?

Viivi itse toteaa, että hän ”pystyy hyväksymään sen, ettei mikään ole kuin ennen”. Hän pystyy myös hyväksymään sen, ”ettei entinen koskaan palaa ja että hän ei ehkä jonain päivänä enää kävele”. Viivi toteaa kuitenkin, että ”sitä hän ei pysty hyväksymään, että vahingon kärsinyt jätetään hoitamatta ja vaille hänelle kuuluvia korvauksia”.

Viivi on joutunut kolarin jälkeiset 14 vuotta sinnittelemään niskan retkahdusvamman, aivovamman, TOS:in, lannerangan välilevyn pullistumien ja niskan välilevyn pullistuman aiheuttamien haittojen ja kipujen kanssa ensin opiskelu- ja sitten työelämässä. Nyt hän ei enää siihen pysty ja hänelle haetaan työkyvyttömyyseläkettä. Aivovammoihin erikoistunut Käpylän kuntoutuskeskus on todennut, ettei Viivistä enää saa työkykyistä. Viiville tämä tuomio oli järkytys:  ”Joudun jäämään eläkkeelle 31-vuotiaana? Jos minut olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla, olisin ehkä voinut olla vielä seuraavat 30 vuotta työelämässä?!?”

Viivi olisi saattanut pystyä pysyttelemään työelämässä, jos hänet olisi ajoissa tutkittu ja hoidettu kunnolla. Hänen kohdallaan suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on epäonnistunut jotakuinkin TÄYDELLISESTI. Ikävä kyllä, suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä tällainen tarina on enemmänkin SÄÄNTÖ KUIN POIKKEUS...



TAUSTATIETOA KOLAREISSA SYNTYVISTÄ AIVOVAMMOISTA

Erityisesti peräänajokolareissa, mutta yleensäkin kolareissa, syntyy helposti niskan retkahdusvamma pään iskeytyessä nopeasti piiskaniskumaisesti taakse-eteen-taakse. Kolarissa saadussa niskan retkahdusvammassa niskan pehmytkudokset eli lihakset, nivelsiteet ja välilevyt helposti venyttyvät tai jopa repeytyvät. Pään ja kaularangan toisiinsa kiinnittävät alarialigamentit saattavat venyttyä, revetä tai jopa katketa. Näiden tärkeiden ligamenttien vaurioituminen on hyvin vaarallista, koska silloin selkäydin saattaa ajoittain päästä kosketuksiin luisen kaularangan kanssa.

Samoin selkäytimen ja aivojen välissä oleva aivorunko ja jopa selkäydin voi helposti venyttyä tai vaurioitua kolarissa. Aivovamman synty on hyvin tavallista rajuissa kolareissa. 
Aivovamma voi syntyä paitsi aivorungon voimakkaan venyttymisen takia myös pehmeän aivokudoksen iskeytyessä kallon luihin kovalla voimalla pään retkahtaessa kolarissa edes takaisin.

Aivovamma hyvin tyypillisesti muuttaa henkilön luonnetta ja persoonallisuutta. Muita tyypillisiä oireita ovat muistihäiriöt, erityisesti lähimuistin häiriöt, ärtyisyys, äkkipikaisuus, harkitsematon impulsiivisuus, huonovointisuus, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, kognitiiviset ongelmat, nopea väsyminen, ylisuuri unentarve, vireystilan säädön häiriöt ja oiretiedostamattomuus. Oiretiedostamattomuus erityisesti aiheuttaa sen, ettei aivovamman saanut itse huomaa muuttuneensa eikä tiedosta oireitaan epänormaaleiksi.

(Lisätietoa aivovamman oireista löydät täältä ja niskan retkahdusvammasta täältä.)


KOKO TARINA


Peräänajokolari maaliskuussa 1999 ja alkuaikojen ”hoito”

Oli maaliskuu vuonna 1999, ja lumi maassa. Olin tuolloin 17-vuotias opiskelija ja matkasin kouluun opiskelijaystäväni kyydissä. Eräässä risteyksessä olimme pysähdyksissä, kääntymässä vasemmalle ja yhtäkkiä toinen auto pamautti suoraan peräämme noin 60 km/h nopeudella. Niskastani kuului rusahdus. Tämän jälkeen en muista tapahtuneesta mitään. Minulla ei ole muistikuvia loppumatkasta eikä käynnistäni koulun terveydenhoitajalla kolarin jälkeen. Lisäksi muististani oli pyyhkiytynyt kolaria edeltäneet 2-3 kuukautta ja ainakin saman verran kolarin jälkeen. Kolari aiheutti minulle siis noin puolen vuoden täydellisen muistikatkoksen, josta ajasta en itse muista mitään.

Papereista kuitenkin käy ilmi, että olin kolarin jälkeen käynyt kouluterveydenhoitajalla ja kolaria seuranneena päivänä mennyt kouluterveydenhoitajan kehotuksesta terveyskeskukseen, jossa niskani röntgenkuvattiin murtumien varalta ja sain käyttööni niskatuen. Murtumia ei kuvista löytynyt. Niskakipu oli kaamea, joten kipulääkitystä lisättiin. Minulla oli jatkuvasti huono olo, päätäni särki, oksentelin, olkapäähän sattui ja selkää jomotti.

Kipujen edelleen vain jatkuessa hoitoni siirrettiin terveyskeskuksesta Kanta-Hämeen keskussairaalaan, jossa vasta 7 kk kolarin jälkeen tehtiin kaularangan MRI-kuvaus kipujen syyn selvittämiseksi. MRI-kuvista kipujen syytä ei kuitenkaan löytynyt, ainoa löytö oli kaularangan oikoryhti normaalin eteenpäin kaarevan lordoosin sijasta. Tämän jälkeen lisätutkimuksia ei tehty, vaan minut lähetettiin ortopedian poliklinikalta kotiin kipulääkkeiden turvin ja hoitoni lopetettiin. Mukaani sain lausunnon, jossa todettiin seuraavaa:

Mitään ei ole tehtävissä, kipujen koittaessa käyttää kipulääkkeitä tai kipugeeliä. Potilaalle on selitetty,  että todennäköisesti oireet helpottavat ennemmin tai myöhemmin, yleensä lopputulos on pitkän päälle hyvä näissä."


Kolarissa oli vahingoittunut myös toinen olkapääni turvavyön repäisyn jäljiltä, mutta siihen ei kiinnitetty mitään huomiota eikä sitä tutkittu. Muutkin kipuni olivat jo ehtineet muuttua kroonisiksi, mutta tilannettani ei sen enempää enää tutkittu julkisessa terveydenhuollossa.

Olin tuolloin vain 17-vuotias, ja minua ei enää katsottu tarpeelliseksi hoitaa kipulääkereseptien kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei sen jälkeen ollut muuta mahdollisuutta kuin sinnitellä kipujeni kanssa. Kukaan lääkäreistä ei ottanut missään vaiheessa mitään kantaa mm. kasvojen puutumisoireisiini, erittäin voimakkaisiin päänsärkykohtauksiin, huonovointisuuteen, huimaukseen, tasapainohäiriöihin ja niin edelleen. Kaikkihan näytti varmasti ulkoisesti olevan täysin kunnossa. En tuolloin nuorena henkilönä ymmärtänyt, että olisin voinut mennä yksityiselle lääkärille hoidettavaksi, kun kunnallisella puolella vaivojani ei otettu vakavasti.

Liikennevakuutusyhtiö maksoi korvausta tilapäisestä haitasta, vaikka minulle oli onnettomuudesta jäänyt kroonisia kipuja ja vaivoja, joista kärsin edelleen 15 vuotta kolarin jälkeen. Näistä kivuista ja vaivoista saan todennäköisesti kärsiä koko loppuelämäni.


Kolarin jälkeen kaikki oli muuttunut…

Kolarin jälkeen kaikki oli muuttunut, mikään ei ollut kuin ennen. Minusta oli tullut väsynyt, kuin pystyyn kuollut. Tuolloisen poikaystäväni kanssa tappelimme jatkuvasti, hermoni menivät ihan mitättömistäkin asioista. Minulle tuli outoja huonovointisuuskohtauksia, tuntui että maailma pyöri, seinät, katot ja lattiat olivat vinossa. Elämäni oli jatkuvaa sinnittelyä kipujeni kanssa, mutta sain kuitenkin - rimaa hipoen - kouluni käytyä.

Opiskelussa oli suuria hankaluuksia sekä jatkuvien sairauspoissaolojeni vuoksi että siitä syystä, etten enää pystynyt keskittymään kunnolla ja asioiden ymmärtäminen ja muistaminen tuotti suuria vaikeuksia. Olin koulusta paljon pois milloin niskasäryn, milloin tolkuttoman päänsäryn tai selkäsärkyjen vuoksi. Sain kouluni suoritettua, mutta milloinkaan en pystynyt pukuompelijan ammatissani toimimaan niskalleni hankalien asentojen takia. Näin ollen minun on ollut pakko tyytyä siivous- ja tehdastöihin.

Työelämässä minulla oli jatkuvasti suuria vaikeuksia ylisuuren väsymykseni, päänsärkykohtausten ja muiden kipujen takia. Tehdastyössäkin tyypillistä oli, että saatoin nukkua kotiin päästyäni suoraan seuraavan vuoron alkamiseen saakka, aikaa muuhun elämään ei siis juuri jäänyt. Tekemistäni erilaisista tehdas- ja siivoustöistä kaikkein sopivinta minulle oli työ lääketehtaassa. Siellä kaikki työvaiheet oli tarkasti kirjattu papereihin ja tehty työvaihe piti aina kirjata papereihin ennen seuraavaan työvaiheeseen siirtymistä. Minulla oli kolarin jälkeen jatkuvia muistivaikeuksia ja erityisesti lähimuistini oli huono, joten tämä työympäristö oli minulle paras mahdollinen. Saatoin nimittäin unohtaa tärkeitäkin asioita aivan hetkessä. Unohteluni oli niin vakavaa, että monesti unohdin ruoan kuumalle liedelle ja muutaman kerran on vakava tulipalokin ollut lähellä muistihäiriöideni takia. Toisaalta lääketeollisuuden töissä vaaditaan jatkuvaa tarkkuutta, jota krooninen väsymys ja muistihäiriöt hankaloittivat suuresti.

Ylisuuren jatkuvan väsymykseni vuoksi nukuin paljon työvuorojen ulkopuolella, niin paljon ettei kotitöille ja lapseni hoitamiselle jäänyt paljoakaan aikaa suuren unentarpeeni vuoksi. Kuvaavaa on, että esimerkiksi erään fyysisesti raskaan työsuhteen aikana vuonna 2005 minulle myönnettiin kotiapua melkein koko vuodeksi. En yksinkertaisesti pystynyt pysymään hereillä riittävästi, jotta olisin suoriutunut kotitöistä ja lapsen hoidosta ilman apua.

Vuodet kuluivat, mutta mikään ei muuttunut. Kävin vuosien varrella usein lääkärissä hakemassa apua mm. omituiseen väsymykseeni. Kerroin lääkäreille kasvojen puutumisesta, toistuvista huonovointisuuskohtauksista, päänsäryistä, huimauksesta, tasapainohäiriöistä, näköhäiriöistä ja tolkuttomasta unentarpeestani. Kun verikokeet kuitenkin olivat kunnossa, minulle lyötiin käteen vain uni- tai masennuslääkereseptejä eikä oireisiini otettu sen kummemmin mitään kantaa.


Selkäongelmat pahenevat vuodesta 2003 lähtien

Selkäni alkoi antamaan ensimmäisiä pahempia varoituksiaan 2003, jolloin alkoivat ensimmäiset pidemmät sairauslomat. Vuoden 2004 lopulla pääsin töihin viimeisimpään työpaikkaani, jossa työ oli hyvin fyysistä. Pahimmat ongelmat siellä alkoivat vuonna 2006 selkäni osalta, mutta julkinen terveydenhuolto suostui vain röntgenkuvauttamaan selkäni. Koska sen kuvan löydökset olivat ikääni vastaavia eikä niissä ollut ”löydöksiä”, ei julkisessa terveydenhuollossa asiaa suostuttu tutkimaan enempää.

Röntgenkuvassa näkyvät kuitenkin vain luiset osat, eikä pehmytkudosten kunnosta voi sen perusteella päätellä oikein mitään. Kun kovat selkäkivut ja –ongelmat edelleen vain jatkuivat, lopulta vuonna 2010 menin yksityisen ortopedin vastaanotolle asian selvittämiseksi. Ortopedi ihmetteli kovin, miksi julkinen terveydenhuolto ei röntgenkuvien lisäksi otattanut muita kuvia, sillä hänen mukaansa minun ikäiselläni ei röntgenkuvasta yleensä selviä mitään.

Ortopedi kirjoitti lähetteen lannerangan magneetti- eli MRI-kuviin, jonne pääsin viikossa. MRI-kuvissa lannerangastani löytyi peräti kolme välilevyn pullistumaa eli prolapsia.


Selän kuntoutus 2011, TOS ja niskan välilevyn pullistuma

MRI-kuvien löydösten jälkeen pääsin KELAn maksamalle selän kuntoutusjaksolle Ortoniin vuonna 2011. Ortonissa selkäkuntoutuksen aikana huomiota kiinnitettiin myös käsiini, koska niissä oli selvästi jotain outoa. Käsieni voimataso oli merkittävästi alentunut ja käsien väri oli kummallinen. Asiaa ei siellä voitu kuitenkaan enempää tutkia, koska KELAn maksama jakso oli tarkoitettu vain selän kuntoutukseen.

2012 päätin tutkituttaa ”omituiset” käteni. Kun julkisella puolella asialle ei tehty mitään, menin taas kerran yksityiselle lääkärille. Tutkimuksissa diagnoosiksi vahvistui rintakehän yläaukeaman oireyhtymä eli TOS (Thoracic Outlet Syndrome). Tässä oireyhtymässä yläaukeaman hermot tai verisuonet jäävät puristuksiin ja aiheuttavat kipuja ja muita ongelmia käsiin. Minun TOS:ini sattui olemaan harvinaista ja vaarallista eli vaskulaarista muotoa, jossa on hengenvaarallisen veritulpan mahdollisuus. Minulla ongelma koskee sekä laskimoa että valtimoa, eli kun nostan käden pystyyn verenkierto pysähtyy kokonaan. Veritulpan mahdollisuuden takia minulle on siihen nyt määrätty jatkuva verenohennuslääkitys.

Minun TOS:ini on lääkärin mukaan syntynyt niskan scalenius-lihaksen arpeutumisen vuoksi peräänajokolarin seurauksena. Verisuonet ja hermot kulkevat niskan ja rintakehän välillä scalenius-lihasten välistä ja siksi scalenius-lihasten arpeutuminen ja vahingoittuminen puristaa verisuonia ja hermoja. Käytännössä minulla kaikki käden yläasennot tuottavat kipua, käsi väsyy ja puutuilee, pistelee, turpoaa ja muuttuu siniseksi.

TOS-tutkimusten yhteydessä kädestäni tehtiin myös ENMG-tutkimus, jolla tutkittiin käteni hermojen toimintaa. ENMG- eli hermoratatutkimus paljasti vanhoja hermovaurioita kaularangan C6-hermojuuren hermottamissa lihaksissa. Tämän takia niskastani otettiin vielä MRI-kuvat – jälleen kerran noin 7 kk odottelun jälkeen – ja näistä kuvista paljastui niskastani C5-C6 –nikamien välinen välilevyn pullistuma eli prolapsi. Tämä välilevyn pullistuma oli painanut hermojuurta ja aiheuttanut hermokipuja ja käsien voiman alenemista. Olin joutunut sinnittelemään tämänkin niskakivun kanssa vuosia, ja hitaan hoidon takia tämäkin on jo aiheuttanut pysyvän hermovaurion käteeni. Ilmeisesti leikkauksen lykkääntymisen takia minulle jäi operaatiosta vielä molempien olkapäiden hermosärky. Myöhemmässä laajemmassa ENMG-tutkimuksessa kävi lisäksi ilmi, että C6-hermojuurivaurio on jo molemmissa käsissäni ja se on lisäksi laajentunut C7-hermojuuren hermottamalle alueelle.

Ymmärtääkseni edellä mainittu niskan välilevyn pullistuma on minun tapauksessani syntynyt vuosien saatossa alkuperäisten niskakipujen aiheuttaman kaularangan kyfoottisen ryhdin takia. Normaalisti kaularangassa on eteenpäin kaareva ryhti eli lordoosi. On yleisesti tiedossa, että niskakipu aiheuttaa kaularangan oikoryhdin lihaskiristysten vuoksi ja minun tapauksessani se aiheutti jopa kyfoosin eli taaksepäin kaarevan kaularangan ryhdin.

Olen hyvin pettynyt julkisen terveydenhuollon toimintaan tapauksessani, sillä uskon että olisin paljon paremmassa kunnossa tällä hetkellä, jos peräänajokolarin jälkeen niskan retkahdusvammani olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla. Samoin lääkäreiden toimintaan olen erityisen pettynyt. Aikaisemmin luotin lääkäreiden sanaan ja osaamiseen melkeinpä sokeasti, mutta nykyään luottamukseni lääkäreihin on mennyt. Sen sijaan olen ikuisesti kiitollinen Niska-foorumin väelle, jotka neuvoivat minua oikeaan suuntaan ja asiantunteville lääkäreille. Vertaistuen neuvojen ansiosta vammani alkoivat vihdoinkin selvitä.


Kaularankaleikkaus, alarialigamentit ja vaikea aivovamma

Töissä selviydyin tässä vaiheessa enää niukin naukin, niskan välilevyprolapsin aiheuttamat käsivaivat, käden kivut ja tästä aiheutuneet erityisen kovat kivut lapojen välissä tekivät oloni lähes sietämättömäksi. Kaularankaleikkausta odotellessani etsin tietoa netistä ja löysin tieni Niska-foorumille. Kerroin tilanteestani foorumin väelle, joka opasti minut hakeutumaan myös pätevän neurologin tutkimuksiin. Neurologin tutkimuksissa selvisi, että minulle on retkahdusvamman yhteydessä tullut myös AIVOVAMMA!

Se oli minulle MELKOINEN SHOKKI! Olin siis vuosikausia kärsinyt aivovamman oireista, yrittänyt hakea apua, mutta kukaan lääkäri ei ollut ottanut minua vakavissaan! Toiminnallisissa magneettikuvissa eli fMRI-kuvissa selvisi myös vanhojen niskakipujeni syy eli silloin selvisi, että alarialigamentit niskastani olivat aikanaan revenneet kolarissa molemmin puolin. Tämä oli syy krooniseen niskakipuuni, josta olin kärsinyt kolarista lähtien. Alkuperäinen syy niskakipuihini selvisi siis vasta 14 vuotta onnettomuuden jälkeen.

Minulle tehtiin myös yksityisen lääkärin lähetteellä aivojen traktografiakuvaus, jolla varmistettiin aivovamma. Se vahvisti  neuropsykologisten testien tuloksen aivovammasta. Lisäksi tämä yksityinen erikoislääkäri kirjoitti minulle lähetteen kaularangan kineettiseen MRI-kuvaan, jota hänen mukaansa tarvittiin kaularangan C2-nikaman epänormaalin liikkumisen selvittämiseksi.

Aivojen traktografiatutkimusta ja fMRI-tutkimusta ei vakuutusyhtiö suostunut kustantamaan, eikä kunnallinen terveydenhuoltokaan siihen suostunut sillä perusteella, että ”asia kuuluisi vakuutusyhtiön korvattavaksi”. Näin ollen minun piti itse maksaen käydä näissä tutkimuksissa, jotta saisin oikeanlaista hoitoa ja kuntoutusta. Samoin kävi erikoislääkärin määräämän kineettisen MRI-kuvauksen kanssa. Sitäkään ei vakuutusyhtiö eikä kunnallinen terveydenhuolto suostunut maksamaan, joten jouduin itse kustantamaan senkin.

Olin onnettomuudessa hyvin nuorena henkilönä eli 17-vuotiaana. Vasta kun itse ymmärsin Niska-foorumilaisten neuvojen perusteella 14 vuotta myöhemmin hakeutua yksityisesti neurologille, alkoivat vammani lopultakin selviämään. Kunnallisen puolen erikoissairaanhoidossa minua ei kukaan ottanut vakavasti, joten ainoa mahdollisuus oli mennä yksityisesti. Samoin jouduin maksamaan niska- ja aivovammani selvittämisessä tarvittavat traktografia-, fMRI- ja kineettisen MRI-tutkimuksen itse, vaikka se kuuluisi vakuutusyhtiölle tai julkiselle terveydenhuollolle.

Tämäkö on kohtuullista? Kohdallani on kysymys vakavasta vammasta eikä voida enää puhua millään muotoa kohtuudesta, koska olen elänyt 14 vuotta aivo-, niska-, selkä- ja TOS-vamman aiheuttamien kipujen ja vaivojen kanssa ilman mainittavaa apua. Koko ajan olen parhaani mukaan käynyt töissä ja tehnyt hyvin fyysisiäkin töitä näiden vammojeni ja kipujeni kanssa ja nyt edes tarvitsemiani tutkimuksia ei makseta?

Kaikki vammat ovat pahentuneet ajan myötä ja kaikissa mahdollisimman aikainen hoito ja kuntoutus olisi ollut tärkeää. Olisin varmasti paremmassa kunnossa, jos minut olisi aikanaan tutkittu ja hoidettu kunnolla. Nyt aivovammoihin erikoistunut Käpylän kuntoutuskeskus on todennut, ettei minusta enää saa työkykyistä. Joudun jäämään eläkkeelle 31-vuotiaana? Jos minut olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla, olisin ehkä voinut olla vielä seuraavat 30 vuotta työelämässä?!?


Ja sama hoitamattomuus vaan jatkuu…

Keväällä 2014 pääsin onnekseni KELAn kustantamalle kuntoutusjaksolle Käpylän kuntoutuskeskukseen, niin kuin aikaisemmin mainitsin. Siellä minulle tehtiin laajempia tutkimuksia aivovamman osalta. Todettiin muun muassa, että niskan retkahdusvamma on aiheuttanut minulle aivorungon vaurion, joten myöskään vireystilan säätelyni ei toimi. Nielussani on tuntopuutoksia, ja yökkäysrefleksi ei toimi. Käsi-silmä -koordinaatio todettiin myöskin huonoksi.

Syksyllä 2013 olin kaularangan leikkauksessa, jossa niskan välilevyn pullistuma leikattiin. Leikkauksen jälkeenkin sitkeästi jatkuneiden niskakipujen selvittämiseksi tehtiin myöhemmin kaularangan röntgenkuvaus sekä laaja ENMG-tutkimus. ENMG-tutkimuksessa selvisi, että C6-hermojuurivaurio on levinnyt jo molempiin käsiini ja oikeassa kädessä se on levinnyt myös C7-hermojuuren alueelle. Kädestäni on myös hävinnyt kuumatunto, siinä on spastisuutta ja lihasvoimat ovat edelleenkin heikentyneet.

Tämän perusteella pyysin saada uuden MRI-kuvan kaularangastani, jotta vika selviäisi ja selviäisi onko leikkauksessa ehkä jotain jäänyt huomaamatta. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, koska ”se maksaa”. Halvat röntgen- ja ENMG-tutkimukset voidaan tehdä, mutta kalliimpaa ja tarpeellista MRI-tutkimusta ei voida tehdä? Eli vaikka niskasta johtuvat käsieni hermovauriot ovat leikkauksen jälkeenkin pahentuneet, niin tämäkään ei ole riittävä peruste uuteen MRI-kuvaan? Eli nyt vain odotetaan sitä, että tilanne edelleen pahenee?

Lääkärin ratkaisu tähän oli, että ”piikitetään” kaularankaa, olkapäitä ja lapoja. Kysyin, että miten voidaan ”piikittää” jos ei tiedetä mitä pitäisi piikittää? Otin myös puheeksi kylkiini tulevat sähköiskumaiset kivut, ja koska minulla nyt on jo jonkinlainen näppituntuma hermosärystä, niin uskalsin epäillä ongelmaa rintarangassa ja pyytää rintarangan MRI-kuvausta. Lääkärin vastaus oli jälleen "ei kuvata, koska se maksaa". Niinpä minun oli jälleen tyytyminen vain rintarangan röntgenkuvaan, vaikka siinä eivät näy esimerkiksi välilevyn pullistumat.



Aivovamma-asiantuntija neurologi Jukka Turkan näkemys niskan retkahdusvammasta

Haluan tähän liittää pienen lainauksen arvostetun aivovammaspesialisti Jukka Turkan tekstistä niskan retkahdusvammaan liittyen:

Oireet: Trauman jälkeisinä liitännäisoireina tunnetaan hyvin aivovamman kanssa samaan aikaan syntyvän niskan retkahdusvamman aiheuttama niskaoireisto sekä päänsärky, huimaus, tasapaino-ongelmat eri muodoissaan, epilepsia, hormonaaliset häiriöt ja hydrokefalukseen liittyvät oireet. Yleisin traumanjälkeinen oire on päänsärky, tavallisesti lihasjännitykseen tai migreeniin yhdistyvänä. Kroonisesta päänsärystä kärsii 30-60% aivovammapotilaista (Packard 1999)

Whiplash- eli niskan retkahdusvamman tulkitsemisesta: Aivot ovat kiinni aivorungossa, joka on kiinni selkäytimessä. Kun pää heilahtaa ja selkäydin venyy, silloin vaurioituvat aivotkin. Aivojen etulohko törmää kalloon, aksonitason vaurio tulee kiertyneestä ja venyneestä asennosta ja ydinjatke sijaitsee juuri niskan yläosan alaosassa.

Vammamekanismi: Tyypillinen tilanne, jossa niskan retkahdusvamma syntyy, on liikenteessä tapahtuva peräänajokolari. Peräänajon seurauksena autossa istuvan henkilön vartaloon kohdistuu suuri kiihtyvyys, jolloin pää, joka ei ole penkissä kiinni, jää jälkeen. Kokeellisissa malleissa n. 16 km/h nopeudella tapahtuva kolari aiheuttaa päähän 11G:n suuruisen kulmakiihtyvyyden. Pään äkillinen taaksetaivutus eli hyperekstensio vaurioittaa niskan ja kaulan pehmytkudoksia, kuten välilevyjä, selkärangan etupitkittäissidettä (ligamentum longitudinale anterius) ja ruokatorvea. Alueen lihaksista tyypillisesti vaurioituvat pitkä kaulalihas (m.longus colli) ja päännyökkääjälihas (m.sternocleidomastoideus). Myös kaulapunoksen (plexus cervicalis) hermot ja selkärangan fasettinivelet voivat vaurioitua. Kun vartaloon kohdistuva kiihtyvyys loppuu, pää retkahtaa eteenpäin, mikä aiheuttaa vauriota selkärangan takapitkittäissiteisiin ja alueen lihaksistoon.”


Lääkärikäynneistä ja tutkimuksista

Haluan tähän loppuun vielä avunhakemisprosessini konkretisoimiseksi laittaa listan lääkärikäynneistäni ja tutkimuksista tietyiltä vuosilta. Lista on yhä vajavainen, koska en ole kaikkialta saanut papereitani. Lisäksi kirjaamattomia ongelmia ovat sellaiset kerrat, jolloin esimerkiksi päänsärky on ollut niin kovaa, etten ole pystynyt menemään lääkärille. Tästä saa toivottavasti jonkinlaisen konkreettisen kuvan avunhakuprosessistani.

Viivi



VUOSI 1999
24.3.1999 Peräänajokolari
25.3.99 Niska (Lääkäri TN)
26.3.99 Niska (TN)
30.3.99 Niska (TN)
9.4.99 Niska (TN)
30.4.99 Niska (TN)
4.8.99 Niska (TN)
25.8.99 Päänsärky (kova päänsärky, koulusta kaverit vieneet TN)
6.9.99 Niska (TN)
12.10.99 Niska (Ortopedi HM) HM on todennut, että ”mitään ei ole tehtävissä”

VUOSI 2003-2014
22.10.03 Työnantajalle pyyntö kevyemmästä työstä (selkäkipujen takia)
24.10.03 Selkäkipu  (lääkärikäynti)
12.1.04 Kasvojen puutuminen (lääkärikäynti)
19.1.04 Kasvojen puutuminen (lääkärikäynti)
18.5.05 Muistihäiriöt (lääkärikäynti)
1.12.05 Väsymys, diagnoosi F59.9 (lääkärikäynti)
10.1.06 Korvakipu, vasen korva (lääkärikäynti)
21.9.06 Selkäkipu (lääkärikäynti)
22.10.07 Selkäkipu (lääkärikäynti)
21.11.07 Selkäkipu (lääkärikäynti)
18.10.08 Muistiongelma (lääkärikäynti)
1.12.08 Lanneselänkipu (lääkärikäynti)
5.12.08 Selkäkipu (lääkärikäynti)
5.5.09 Selkäkipu (lääkärikäynti)
28.9.09 Päänsärky ja leukosytoosi (lääkärikäynti)
8.10.09 Selkäkipu M54.5 (lääkärikäynti)
25.1.10 Alaraajat ja käsi (TOS ) (lääkärikäynti)
7.8.10 Päänsärky R51.80 ja lievää leukosytoosia (lääkärikäynti)
9.11.10 Selkäkipu (ortopedi R)
11.11.10 Selkäkipu (lääkärikäynti)
13.12.10 Selkäkipu (FYS)
23.12.10 Lannerangan MRI, tulos
31.12.10 Selkäkipu (lääkärikäynti)
3.1.11 Selkäkipu, soittoaika FYS
22.2.11 Selkäkipu (ortopedi AR)
6.6.11 Lannerangan rtg-tutkimuspyyntö
8.6.11 M54.9 Selkäkipu (FYS)
25.10.11 Selkäkipu (AR)
2011 syksy, Orton selkäkuntoutus
12.1.12 TOS (FYS)
7.3.12 FYSIOTERAPIA (oikealla rhomboideus lihaksissa atrofiaa ja kuoppa, lievää atrofiaa myös infraspinatus alueella)
16.3.12 ENMG-tutkimus
10.4.12 Soittoaika ENMG vastaus (näkyvillä vanha hermovaurio)
16.8.12 TOS (lääkärikäynti)
29.8.12 Lähete TAYS, TOS ongelma
25.2.13 TOS (TAYS, lääkäri TK)
2.4.13 NISKA,TOS (työterveyshoitaja)
3.4.13 TOS (TAYS kuvantamisia)
24.4.13 TOS (TAYS, lääkäri ST)
26.4.13 Kaularangan rtg, kaularangan VKMT
21.5.13 TOS, NISKA (ortopedi AR)
22.5.13 Kaularangan MRI
24.5.13 NISKA (lääkäri JK)
27.5.13 Kaularangan MRI-tulos
29.5.13 NISKA (työterveyslääkäri MT)
3.6.13 TOS (Lääkäri V)
13.6.13 TOS Orton (lääkäri KL)
18.6.13 NISKAN oireilu käteen (lääkäri ES)
26.6.13 BOTOX-hoito,  TAYS kipupoli
3.7.13 Kaularanka Neurokirurgia TAYS
19.7.13 Neurologi HH (epäily aivovammasta)
22.7.13 Lapojen särky M79.6
24.7.13 NISKA (soittoaika TAYS)
26.7.13 AIVOVAMMA (soittoaika HH)
1.8.13 Kaularanka + C8 hermotusalue (FYS tk)
7.8.13 TOS (TAYS ST)
9.8.13 Traktografiakuvaus (TURUN PULSSI)
7.8.13 TOS (TAYS ST)
19.8.13 Traktografiavastaus (Vammaan sopiva löydös)
5.9.13 NISKA, TOS (ortopedi HM)
6.9.13NISKA, TOS, AIVOVAMMA (tk)
9.9.13 BOTOX (TAYS kipupoli)
11.9.13 TYÖKYKYARVIO (työterveyslääkäri MT)
 24.9.13 NISKA,TOS, AIVOVAMMA, SELKÄ (ortopedi TH)
1.10.13 Dynaaminen kine fMRI-tutkimus VANTAA
2.10.13 Dynaaminen kine fMRI, tulokset
8.10.13 Kaularankaleikkaus (TAYS)
23.10.13 TOS (TAYS ST)
10.12.13 Kaularankaleikkauksen lopputarkastus puhelimitse. SOITTOA EI KOSKAAN TULLUT.
14.1.14 Fysiatria tk
20.1.14 Käpylän kuntoutusjakso I 20-24.1.14 29.1.14 TOS (TAYS)
5.3.14 ENMG-hermoratatutkimus tk
12.3.14 FYSIATRIA tk

17.3.14 Käpylän kuntoutusjakso II (13vrk)

(Tämän artikkelin on kirjoittanut 6.5. 2014 työryhmä Viivi ja DirtyDeeds)